Juha Tapio julkaisee kahden vuoden levytystauon jälkeen Kuka näkee sut -albumin

c_Antti_Jussi_SavolainenJuha Tapio julkaisee uuden albumin Kuka näkee sut perjantaina 13. huhtikuuta 2018. Albumilta on etukäteen julkaistu singlet Sydän jota rakastan ja Kuka näkee sut. Kuka näkee sut on artistin 11. studioalbumi.

Albumi katkaisee artistin kahden ja puolen vuoden levytystauon. Taukoa on ollut ehkä vaikeahuomata, koska edellisen albumin viisi radiosingleä ovat saumattomasti yhdistyneet Sydän jota rakastan -lauluun, joka julkaistiin vuodenvaihteessa tekemään latua uutuusalbumille. Single nousi välittömästi radioiden suosikiksi, ja keräsi julkaisuviikolla historialliset 200 soittokertaa.

Albumin nimisingle Kuka näkee sut julkaistiin 23. maaliskuuta. Laulu saattelee kuulijan albumilla kuultavien teemojen äärelle. Menestyslääkkeen resepti ja raaka-aineet ovat edelleen paikallaan. Levy sisältää tarttuvia, koskettavia lauluja meidän kaikkien elämästä, kuvia kassajonosta, kuvia nuoruuden englannintunnilta, kuvia rakastavaisten vaikeista kuin kauneimmistakin hetkistä.

”Minulla on aina mielikuva siitä, miltä haluan levyn kuulostavan. Jokaisen levyn on tietenkin aina oltava edellistä parempi. Tätä albumia tehdessä tuli otettua iso harppaus sitä kohti, ja nyt on vahva tunne siitä, että onnistuttiin. Levy syntyi nopeasti, ja siinä on siksi jotain erityisen vahvaa ja vaistonvaraista”, Juha Tapio kuvailee albumiaan.

Uusi levy noudattaa Juha Tapion tyylille uskollisesti tiettyä ajasta vastavirtaan soutamista: taustalla on yhä elävä bändi ja lauluissa kuuluu ihmisten välinen svengi. Uudella levyllä pientä kirjoittajaapuakin on käytetty. Niin supertuottaja Jurek, kuin lauluntekijät Maija Vilkkumaa ja Edu Kettunenkin ovat antaneet kokonaisuuteen osaamistaan. Levyn on tuttuun tapaan tuottanut Eppu Kosonen, tällä kertaa yhdessä Jukka Immosen kanssa.

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>